Uutisvideoiden etiikka

Maaliskuussa Ranskaa kuohuttivat kolmen sotilaan, kolmen lapsen ja rabin murhat, joiden tekijä kuvasi tekonsa videolle. "Al-Qaeda attacks France" -nimellä kutsuttu video oli lähetetty Al Jazeeran Pariisin toimitukseen siinä toivossa että järkyttävä materiaali päätyisi osaksi kansainvälistä uutisointia. Monet varmasti muistavat kuluneilta vuosilta raakoja uutisvideoita, jotka järkyttivät ja kohahduttivat maailmalla. Tällä kertaa Al Jazeera ei kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan.

Taustalla vaikuttivat varmasti presidentti Sarkozyn ja uhrien omaisten pyynnöt siitä, ettei mahdollista videomateriaalia julkaistaisi, mutta perimmäiseksi syyksi Al Jazeera ilmoitti, että tällaisen videon julkaiseminen rikkoisi heidän eettisiä periaatteitaan.

Eettiset periaatteet ovat kuitenkin uutistoimistojen  maailmassa hieman erilaisia kuin meidän tavallisten tallaajien. Al Jazeera kommentoi, ettei videon julkaiseminen olisi eettisesti hyväksyttävää, koska se ei tuo minkäänlaista olennaista lisäinformaatiota tapahtumiin. He eivät halua olla sensaationhakuisia, jonka vuoksi videota ei julkaista missään muodossa vaan se välitetään suoraan poliisille.

Al Jazeeran päätös on mielestäni täysin perusteltu - ja jopa välttämätön - mutta ihmettelin lisäystä videon informaatioarvosta. Eikö videon sisältö raakoine veritekoineen olisi jo ollut painava syy olla julkaisematta videota?

Uutisten tehtävä on toki tuoda yleisölleen mahdollisimman todenmukaista informaatiota mutta voiko eettisesti arveluttavien videoiden julkaisua perustella pelkällä "kansan täytyy tietää" -asenteella? Kun videot tulevat yhä suuremmaksi osaksi uutisointia, toimittajien on mietittävä uudelleen myös journalistisia moraalisääntöjä.

Aihetta koskevat artikkelit luettavissa täällä:

Al Jazeera Receives Video of French Shootings, Won't Air Footage
Al Jazeera: Video filmed by Toulouse gunman did not meet code of ethics

Oppimista videon avulla

Ansku otti aiemmin (täällä) puheeksi uutisvideon käytön opetustarkoituksessa. Myös tarkastelemassani (Smith & Wilson 2000) artikkelissa tutkittiin sitä, omaksuuko lapsi enemmän informaatiota uutislähetyksestä, joka sisältää videokuvaa. Erässä toisessa artikkelissa taas pohdittiin (Vanderwater et al. 2010), voivatko jo vauvaikäiset lapset oppia asioita videoista.

Nykypäivän lapsoset viettävät paljon aikaa erilaisten multimedioiden parissa ja näyttävät viihtyvän. Olisihan se hienoa, jos tämä harrastus vieläpä edesauttaisi heidän oppimistaan. Auttaako videokuva todella lapsia tallentamaan informaatiota paremmin?

Ainakin Smithin ja Wilsonin (2000) tutkimus antoi viitteitä siihen suuntaan. Lapset, joille näytettiin videokuvaa sisältävä versio uutisesta, muistivat yleisesti ottaen enemmän yksityiskohtia uutisesta. Myös Vanderwaterin ja kumppaneiden (2010) tutkimus totesi, että oikein tuotettu video voi edistää lasten oppimista.

Tutkimuksessa näytettiin kahdelle taaperoryhmälle opetusvideota (Brainy Baby's Shapes & Colors), joissa molemmissa esiintyivät samat värit ja kuviot. Toisessa ryhmässä kuvioiden ja värien lisäksi videossa esiintyi myös puolikuun muotoinen kuvio ja sitä kuvaava sana. Lapset, joiden videossa esiintyivät sekä kuunsirppi että sitä kuvaava sana, oppivat käyttämään tätä sanaa tilanteessa, jossa kuunsirppi oli läsnä. He siis oppivat uuden sanan ja sen vastaaman kuvion videon avulla.

Video on selvästi kiinnostava ja havainnollinen väline välittää informaatiota lapsille - jopa taaperoikäisille. Tutkimusten perusteella voisi siis ajatella, että multimedia ja lapsille suunnatut uutiset voisivat olla uudenlainen tulevaisuuden oppimisen muoto. Ehkä sen sukupolven lapsista kasvaisi tarkkaavaisia ja tiedostavia uutistenkatselijoita kun treenaus aloitettaisiin ajoissa :) !

Vai onko parempi pysytellä perinteisessä?

Viitattu artikkeli: Elizabeth A. Vanderwater, Rachel F. Barr, Seoung Eun Park & Sook-Jung Lee (2010). A US Study of Transfer of Learning from Video to Books in Toddlers. Journal of Children and Media vol 4: 4 s. 451-467.

Tutkimusmenetelmien vertailua

Tutkimuksista kaikki käyttivät tutkimusmenetelmänään jollain tavoin sisällönanalyysiä. Huomio on aika mielenkiintoinen mutta toisaalta sisällönanalyysiä on mahdollista käyttää hyvin eri tavoin, jolloin se myös soveltuu monenlaisiin tutkimuksiin. Koska kolmessa tutkimuksessa käytettiin aineistonkeruumenetelmänä haastattelua se vaatii aina rinnalleen jonkinlaista teksti- tai sisällönanalyysiä.

Kuitenkin vain kaksi tutkimuksista käytti täysin kvalitatiivista sisällönanalyysiä (Vobic 2011 ja Machin & Jaworski 2006). Muut kolme käyttivät sisällönanalyysissään kvantitatiivisia menetelmiä (esim. ANOVA) ja taulukoita, joita syvällisempi pohdinta kuitenkin täydensi.

Smith & Wilson (2000) eivät suoraan maininneet sisällönanalyysiä menetelmää kuvaavassa luvussaan, mutta he totesivat "koodanneensa haastattelujen sisällön". Tässä tutkimuksessa analyysin vaiheet kuvataan kuitenkin huomattavasti tarkemmin näennäisestä menetelmän puutteesta huolimatta. Esimerkiksi Machill, Beiler & Schmutz (2006) totesivat suoraan käyttävänsä sisällönanalyysiä haastattelutulostensa analysointiin. Sen lisäksi he totesivat tutkimuksensa olevan tapaustutkimus.

Myös Vobicin (2011) tutkimuksessa on tapaustutkimuksen piirteitä. Tutkimuksen menetelmänä toimii kuitenkin etnografinen sisällönanalyysi, joka on yksi sisällönanalyysin suuntaus. Hän siis analysoi tutkimuksessaan haastattelun lisäksi myös omia havaintojaan.

YouTube -videoita tutkivat Peer & Ksiazek (2011) mainitsevat videoiden sisällönanalyysin ainoaksi menetelmäkseen. Se voi siis toimia menetelmänä, vaikka tutkimuksen kohteena onkin video eikä esimerkiksi pelkkä teksti.

Machin ja Jaworski (2006), jotka tarkastelevat arkistovideoita, toteavat ympäripyöreästi "analysoivansa arkistovideoiden sisältöä suhteessa siihen, missä niitä on myöhemmin käytetty". He eivät suoraan puhu sisällönanalyysistä ja tutkimus tuokin mieleeni Grounded theoryn, jossa teoriaa kehitetään tutkimuksen edetessä.

Menetelmien kuvaus oli hyvin vaihtelevaa. Vaikka kaikilla tutkimuksilla oli taustallaan samankaltainen menetelmällinen lähestymistapa, sen variaatiot olivat erilaiset jokaisessa tutkimuksessa. Näin voitaisiin myös ajatella, että sisällönanalyysi on hyvin joustava menetelmä. Jokainen tutkija rakentaa siitä oman versionsa.

Kuuluisiko tutkimusmenetelmän olla näin mukautuvainen? Huonontaako joustavuus esimerkiksi menetelmän luotettavuutta, mitä mieltä olette?

Julkkikseksi uutisvideolla

Ja vielä illan kevennykseksi, saanko esitellä Norman potkulautaileva koira, josta on tullut "verkkojulkkis"!

Itse uutinen Normanista luettavissa täältä

Hauskat eläinvideot tuntuvat olevan usein suosittuja keveiksi uutisiksi ja usein eläimet keräävät myös omaa fanilaumaansa. Usein eläinjulkkikseksi tullaankin omistajan ladatessa hauskan videon verkkoon ja suuren yleisön saavuttaneena video leviää uutisiin asti. Tässäkin videossa yhdistyy kansalaisjornalismi ja video on tärkeässä osassa uutista. Ilman videota ei pelkkä teksti olisi varmaan saanut hymyä kasvoille. :)

Aineiston hankinnan ja menetelmän yhteenveto

Aineiston hankinnan menetelmätkin vaihtelivat tutkimuksittain. Haastattelua käytettiin hyväksi useassa tutkimuksissa (Mäenpää & Männistö 2009, Bock 2011), lisäksi Bock (2011) oli käyttänyt tutkimuksessaan tekstianalyysia. Joissakin tutkimuksissa aineisto kerättiin itse. Esimerkiksi Antony ja Thomas (2010) keräsivät kommentit ampumavideoista ja Cooken (2005) tutkimuksessa aineisto kerättiin myös itse (kerättiin sanomalehtien etusivuja yms.). Myös Mäenpään ja Männistön tutkimuksessa seurattiin verkkosivujen kehitystä. Sundar (2000) käytti tutkimuksessaan kontrolloitua koetta. Kyselyosuutta käytettiin usein täydentämään aineistonhankintamenetelmää (Mäenpää & Männistä 2009, Sundar 2000). Aineiston hankinnan menetelmät vaihtelevat niin ihmisläheisistä (haastattelu, kysely, kontrolloitu koe), etäisempiin vaihtoehtoihin (aineiston keruu suoraan verkosta).  Aineistot vaihtelivat siis uutisvideoista YouTube-videoihin, kuvista ääneen ja videoon sekä haastatteluaineistosta kyselyaineistoon.

Analyysimenetelmiä on parissa tutkimuksessa mainittu kunnolla lainkaan (Mäenpää & Männistö 2009, Sundar 2000). Sundarin (2000) tutkimuksessa oltiin vain lähinnä lueteltu tutkimuksessa käytettyjä kvantitatiivisia menetelmiä/mittareita. Toisissa pohjana käytettiin aiempia tutkimuksia (Cooke 2005) tai jotakin teoriapohjaa (Bock 2011 -  Pierre Bourdieun kenttäteoria). Varsinaista kunnolla nimettyä, mielestäni selkeää menetelmää käyttivät Antony ja Thomas (2010); Orben ja Kinefuchin kriitiistä temaattista analyysia. Analyysimenetelmätkin siis vaihtelivat kiitettävästi tutkimuksittain. Tosin harmittaa, että analyysimenetelmää ei välillä kuvattu kunnolla, ja myös valintojen perustelut olivat joissakin tapauksissa hataria tai puuttuivat kokonaan.


Voimme lopuksi todeta, että uutinen ja media kulkevat nykyään käsi kädessä ja vaikka suhde hiukan rakoilisikin, eivät ne enää pärjää ilman toisiaan. ;)

Aihealueiden yhteenveto

Nyt olen käynyt kaikki artikkelit läpi hieman pidemmän kaavan kautta. On siis aika tehdä vertailevaa yhteenvetoa näistä pidemmistä postauksista. Ensimmäisenä käsittelyssa aihealueet.

Aihealueet vaihtelivat tutkimuksissa, ja se oli tarkoituskin. Yhdistävänä tekijänä toimi kuitenkin yleensä video, joka esiintyi joka tutkimuskohteessa. Journalismin kehittymistä printistä kohti videojournalismia tarkasteltiin useammassa tutkimuksessa (Mäenpää & Männistö 2009, Bock 2011) ja lisäksi Cooken (2005) tutkimuksessa tutkittiin uutisen muutosta visuaalisemmaksi pitkällä aikajaksolla. Sundarin (2000) artikkeli käsitteli aihetta oppimisen ja muistamisen näkökulmasta, kun taas Antony ja Thomas (2010) käsittelivät aihettaan kansalaisjournalismin näkökulmasta.

Vaikkakin kaikki tutkimukset tuntuivat olevan viestinnän tutkimuksia, osassa sivuttiin mielestäni myös muita tutkimusalueita. Sundarin (2000) artikkelissa tuntui olevan selvästi psykologinen ote, kun taas Bockin (2011) artikkelissa oli sosiologinen näkökulma. Onneksi tutkimuksia löytyi laidasta laitaan, vaikkakin oli outoa ettei suomalaistutkimuksia tahtonut löytyä millään!

Kuvasarjauutisia ja uutisvideoita sisäisessä viestinnässä

Esimerkki kuvasarjauutisesta.

Käsittelen tässä postauksessa lyhyesti kahta suomalaista opinnäytetyötä aiheesta, mutta eri näkökulmista. Ensimmäisenä Sanna Maunuan opinäytetyö ”Kuvasarjauutinen kuva-journalistisena ilmiönä”, jossa käsitellään kuvasarjauutista, joka on yksi kuvajournalismin uutistyyppi. Maunua kuvaa tutkimustaan case studyksi ja kertoo käyttäneensä menetelmänä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tuloksena kuvasarjauutista oli eniten sanomalehtien verkkosivuilla. Maunua toteaa, että kuvasarjauutisen mahdollisuuksia ei aina hyödynnetä, vaikka se voisi olla hyvä valtti kilpailtaessa videosisältöä julkaisevien uutissivustojen kanssa.

Toisena esittelen Taina Kerttulan pro gradu-tutkielman ”Käyttäjien odotuksia verkkovideon sisällöistä. Tapaustutkimus VTT:n sisäisestä viestinnästä”. Tässä tutkimuksessa uutisvideo toimiikin yrityksen sisäisen viestinnän kanavana. Tutkimuksessa selvitetään odotuksia ja verkkovideon soveltuvuutta VTT:n sisäisen viestinnän kanavaksi. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla ja se analysoitiin laadullisesti, aineistolähtöisesti. Haastateltavilla oli kriittisiä odotuksia verkkovideoita kohtaan. Verkkovideon käytölle löytyi kuitenkin kolmenlaisia perusteita; sillä voidaan havainnollistaa uutiseen liittyvää toimintaa ja esimerkiksi tutkimustuloksia. Se voi toimia myös organisaation sisäisen markkinoinnin kanava tehden henkilöitä ja tutkimusta entistä tutummiksi. Kolmanneksi vaikeita asioita voidaan konkretisoida ja perustella verkkovideon avulla. Videoviestin luotettavuutta lisäävät videolla esiintyvän henkilön ei-verbaalit eleet.

Tutkimuksia löytyy laidasta laitaan. Näissäkin tutkimuksissa multimedia-elementtiä tarkastellaan aivan eri näkökulmista; ensimmäisessä multimedia-elementtinä on kuvasarja ja toisessa uutisvideo toimii ”uutisena yrityksen asioista” yrityksen henkilöstölle. Molemmissa itse multimedia-elementistä on tullut itse uutinen tai suuri osa uutista. Molemmissa on käytetty laadullista analyysia, mutta aineisto on hankittu eri tavoin, molemmille tutkimuksille sopivalla tavalla. Onkin ollut yllättävää, kuinka paljon käsittelemissäni tutkimuksissa on käytetty laadullista analyysia.


Maunua Sanna (2010). Kuvasarjauutinen kuva-journalistisena ilmiönä. Julkaisematon digitaalisen viestinnän opinnäytetyö. Metropolia. 
Saatavilla: https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/17011/kuvasarj.pdf?sequence=1

Kerttula Taina (2004). Käyttäjien odotuksia verkkovideon sisällöistä. Tapaustutkimus VTT:n sisäisestä viestinnästä. Julkaisematon puheviestinnän pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11273/G0000599.pdf?sequence=1